Opettajasta yrittäjäksi
Nyt on ollut hetken aikaa taukoa blogin kirjoittelussa, mutta ei hätää. Täällä ollaan ja ensimmäistä vuotta juhlitaan yrittäjänä….
Nyt on ollut hetken aikaa taukoa blogin kirjoittelussa, mutta ei hätää. Täällä ollaan ja ensimmäistä vuotta juhlitaan yrittäjänä….
Unihäiriöt vaikeuttavat monen työikäisen ihmisen arkea ja jaksamista. Lievät unihäiriöt ovat lisääntyneet Suomessa yhteiskunnallisen ja teknisen kehityksen, työelämän…
En ole missään vaiheessa tullut avanneeksi sitä, miksi teen nyt tätä yritystyötä hyvinvoinnin, palautumisen ja itsensä johtamisen parissa,…
Kiire määritellään jännitteiseksi tilaksi, joka on suhteessa aikaan. Kiire on todettu haitalliseksi ihmisen fyysiselle ja henkiselle terveydelle. Kiire…
Lisääntyvää tarkkaavuuden haastetta? Mediassa on viime aikoina puhuttu paljon siitä, miten nuoret aikuiset diagnosoivat lisääntyvässä määrin itsellään tarkkaavuuden…
Kipeänä on aikaa miettiä kaikenlaisia asioita. Tällä kertaa olen miettinyt sitä, että onko opettajalla lupa sairastaa? Miksi opettajalla…
Edellisessä blogikirjoituksessani kävin läpi omaa opettajuuden matkaani oppimisen haasteiden kanssa. Syy miksi aloitin kirjoittamaan tästä aiheesta oli se,…
Avoin puhe Edelliset blogitekstini ovat olleet asiapainotteisia ja keskittyneet opettajien työssä jaksamiseen, sen tukemiseen ja työuupumukseen. Tässä blogissa…
Työkaverit voimavarana Nyt syksyllä koulujen taas alettua opettajat ovat palanneet työpaikoilleen. Opettajanhuoneessa heitellään iloiset tervehdykset, halaillaan kesän jälkeen…
Syksyn aloitus on kaikille opettajille kiireistä aikaa ja jokaisella on oma vuoden aloitus mielessä. Uusi, työuransa alussa oleva…
Ostoskori on tyhjä.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-advertisement | session | Set by the GDPR Cookie Consent plugin, this cookie is used to record the user consent for the cookies in the "Advertisement" category . |
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
CookieLawInfoConsent | session | Records the default button state of the corresponding category & the status of CCPA. It works only in coordination with the primary cookie. |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
_ga | 2 years | The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors. |
_ga_9KRLJG8HXX | 2 years | This cookie is installed by Google Analytics. |