Oppimisen haasteet opettajalla, osa 1

Avoin puhe

Edelliset blogitekstini ovat olleet asiapainotteisia ja keskittyneet opettajien työssä jaksamiseen, sen tukemiseen ja työuupumukseen. Tässä blogissa tulen pois Kurssi Helina -yritykseni takaa ja kerron itselleni tärkeästä aiheesta: Minä opettaja ja omat oppimisvaikeuteni. Tälle blogille on tulossa myös jatko-osa, missä käsitellään opettajan omia oppimisen haasteita ja sen vaikutusta työhyvinvointiin. Haluan korostaa myös sitä, että vaikka puhunkin oppimisen tai toiminnanohjauksen haasteista en tarkoita, että ne olisivat kaikille haasteita. Ne voivat olla parhaimmillaan voimavara ja avoimella puheella toivon sen kääntyvän ajattelussakin niin päin.

Minulta on kysytty paljon yrittäjyydestäni, joten jatkossa kirjoitan aiheita myös arjestani yrittäjänä, äitinä ja opettajana. Blogieni punaisena lankana pysyy kuitenkin jatkossakin työhyvinvointi ja sitä tukevat teemat.

Lapsuuden ja nuoruuden haaveet ja haasteet

Olin lapsena kova leikkimään ja yksi lempileikeistäni oli koulun leikkiminen. Meillä oli kotona iso puinen keittiönpöytä, jonka ympärille asettelin nuket ja aloitin niiden opettamisen. Lapsuuden urahaaveeni oli siis hyvin selkeä. Koulussa olin vähän laiska tai näin ainakin itse ajattelin. Näin jälkikäteen ajatellen kyse ei ollut laiskuudesta, vaan siitä että jotkut kouluasiat olivat minulle haasteellisia. Oli helpompaa tehdä kivoja ja helppoja asioita, kuin tehdä kovasti töitä vaikeiden kouluasioiden eteen.

Lukioon

Vaikka koulunkäynti ei ollut minulle aina helppoa, minulla oli koko ajan selkeä ajatus siitä, että halusin lukioon. Keskiarvoni ei riittänyt siihen lukioon, mihin ensin hain. Olin hetken harmissani asiasta, mutta jo seuraavana päivänä soitin lähikunnan lukion rehtorille ja kysyin, olisiko mahdollista päästä heidän lukioon ja sinne sitten pääsinkin. Tässä kohtaa näkyi oma päättäväisyyteni sekä se sisäinen motivaatio. Päätin, että lukioon mennään ja käännetään kaikki kivet, että sinne päästään. Tällainen päättäväisyys ja sisäinen motivaatio ovatkin tärkeässä asemassa pohdittaessa oppimisen haasteita lapsen ja nuoren kohdalla. Tästä syystä päiväkodin, kodin ja koulun tulisi tukea lapsen sisäisen motivaation kehittymistä.

Lukiosta kirjoitin keskinkertaiset paperit ja opiskelu vaati minulta keskimääräistä enemmän työskentelyä ja vahvaa sisäistä motivaatiota. Mikäli minulla olisi ollut virallinen diagnoosi oppimisen haasteista, olisin todennäköisesti saanut kouluaikana paljon enemmän tukea, ja minun ei olisi tarvinnut selvitä yksin. Tosin ponnisteluiden ansiosta opiskelutaitoni, kirjoittamiseni ja kielelliset taitoni kehittyivät lukion aikana merkittävästi. Lisäksi opin sen, että töitä tekemällä pääsee hyviin tuloksiin, mikä auttoi minua jatkamaan opiskeluja.

Koulumaailmaan

Lukion jälkeen koulumaailma veti minua voimakkaasti puoleensa. Päätin pitää välivuoden ja aloittaa työt koulunkäynninohjaajana. Nautin työstäni lasten kanssa ja ajattelin, että ehkä tätä voisi jatkaa pidempäänkin. Niinpä hain seuraavanakin vuonna koulunkäynninohjaajan töitä, ja niitä jatkoinkin sitten usean vuoden ajan.

Aloitin toisen ohjaajavuoden aikana kasvatustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Avoimen yliopisto-opiskelujen aikana innostuin opiskelusta ensimmäistä kertaa elämässäni. Aiheet tuntuivat mielenkiintoisille ja opiskelu mielekkäälle. Opiskeluintoa lisäsi se, että menestyin ensimmäistä kertaa elämässäni opinnoissa. Tämä lisäsi innostustani ja suoritin vuosien mittaan paljon opintoja avoimessa yliopistossa.

Lopulta päätin hakea Jyväskylän yliopistoon, Chydenius instituuttiin, täydentämään opintoni luokanopettajan pätevyydeksi. Pääsin ensimmäisellä yrittämällä ja lähes täysillä pisteillä sisään. Tämä tuntui minusta uskomattomalle kaiken sen jälkeen millaisen kuvan oppijana olin itsestäni vuosien saatossa luonut.

Oivallus omista haasteista

Näiden opiskeluvuosien aikana aloin ymmärtämään, että minulla on ollut oppimisvaikeuksia, ja sen vuoksi oppiminen oli lapsena ja nuorena niin vaikeaa. Tästä ymmärryksestä motivoituneena halusin yhä enemmän opiskella opettajaksi. Opiskelulle ja opettajaksi valmistumiselle tuli lisämotivaatiota siitä että, halusin auttaa lapsia, joille oppiminen on haastavaa.

Lopuksi

En ole aiemmin puhunut oppimisen haasteistani kenellekään muulle, kuin läheisilleni. Olen kokenut sen jotenkin häpeällisenä ja haastavana yhtälönä opettajan työn kanssa. Opettajat ja opettajan oppimisvaikeudet on aihe mistä on mielestäni puhuttu liian vähän. Vasta nykyään opettajat ovat alkaneet puhumaan julkisemmin omista oppimisen haasteistaan. Tällä on iso merkitys opettajien jaksamiselle ja työhyvinvoinnille. Opettaja, jolla on lukivaikeutta tai muita haasteita, kuten tarkkaavuudessa tai toiminnanohjauksessa, voi kuormittua työssään.

Itse olen työstänyt omia oppimisen haasteitani jo niin pitkään, että ne eivät enää haittaa arkeani. Samoin olen joutunut työstämään omia tarkkaavuuden- ja toiminnanohjaukseni puutteita. Töissä ja tärkeitä asioita hoitaessani hoidan asiat säntillisesti, mutta kotona toiminnanohjaukseni saattaa erityisesti väsyneenä herpaantua. Tavarat jäävät välillä mihin sattuu ja minulla on monta asiaa kesken yhtä aikaa. Onneksi ympärilläni on ymmärtäviä ihmisiä ja näille asioille osataan yhdessä jo nauraa. Mikä tärkeintä, minulla on keinot miten saan asiat järjestykseen, ja kaaos ei ole kuormittavaa.

Tällä hyvin henkilökohtaisella avautumisellani haluan rohkaista kaikkia oppimisvaikeuksien kanssa itse eläviä, ja tällaisten asioiden kanssa työskenteleviä opettajia ja kasvattajia, ymmärtämään tätä aihetta ja puhumaan siitä avoimesti.

Kirjoittaja Hanna Rantanen, luokanopettaja, neuropsykiatrinen valmentaja, montessoriohjaaja, yrittäjä yrityksessä kurssihelina.fi