Yksinäinen opettaja?

Työkaverit voimavarana

Nyt syksyllä koulujen taas alettua opettajat ovat palanneet työpaikoilleen. Opettajanhuoneessa heitellään iloiset tervehdykset, halaillaan kesän jälkeen ja vaihdellaan kesäiset kuulumiset. Itselleni työkaverit ovat olleet aina iso osa työssä viihtymistä. Koen työkaverit myös korvaamattomana tukena silloin, kun omat keinot on käytetty ja haasteet tuntuvat ylitsepääsemättömille. Tuntuu hyvältä saada tukea, kannustusta ja tsemppejä silloin, kun omat keinot ovat vähissä. Lämmöllä ajattelen niitä kollegoita, jotka ovat itse kiireessä, paineessa ja kuormittuneina ehtineet pysähtyä ja jaksaneet kuunnella mitä minulla on ollut sydämelläni.

Mieleeni eksyy väkisinkin ajatus siitä, että entä jos olisin kokenut olevani yksin. Jos en tuolloin syystä tai toisesta olisi voinut tai kyennyt kertomaan huoliani kenellekään. Olisinko jaksanut pyristellä eteenpäin ja yli haasteiden?

Yksin opetuksesta tiimiaikaan

Opettajan työ on pitkään ollut hyvin yksinäistä. Oman työurani alussa noin kaksikymmentä vuotta sitten tiimiajattelu oli vasta tuloillaan. Oli täysin normaalia, että opettaja veti oven perässään kiinni tunnin alussa ja toteutti kaiken opetukseen liittyvän yksin. Aikaa on kulunut tuosta ajasta paljon, joten voisi kuvitella, että opettaja ei ole tänä päivänä niin yksinäinen. Tämän päivän tiimiajattelussa voisi olettaa, että suunnittelut tehdään tiimeissä tai työparin kanssa. Opetusryhmiä jaetaan sekaisin toisen rinnakkaisluokan opettajan kanssa ja aineenopettajat tekevät tiivistä yhteistyötä ainetiimeissään. Paljon on menty siis eteenpäin ja kehitystä on tapahtunut. Kokevatko opettajat enää yksinäisyyttä työssään?

Millaista opettajan yksinäisyys nykyään on?

Voidaanko siis tiimiaikana enää edes puhua opettajan yksinäisyydestä? Jos sitä esiintyy, niin millaista se on? Viime aikoina on puhuttu paljon ihmisten yksinäisyydestä ja siitä, miten yksinäisyys on yleisempää, vaikka ympärillä on aiempaa enemmän helppoja tapoja päästä sosiaaliseen kontaktiin. Pohjimmiltaan yksinäisyyshän on subjektiivinen kokemus ja kukaan meistä ei voi tietää mistä yksinäisyyden tunne kenellekin kumpuaa. Näin ollen varsinaisia syitä voi yksilön kohdalla olla vaikeaa eritellä.

Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa pohtii opettajan kokemaa yksinäisyyttä Opettaja-lehden artikkelissa (16.12.2021), missä käsitellään Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen yhteistyönä syntynyttä tutkimusta.

Sahimaa pohtii artikkelin pohjalta, että opetustyön merkittäviä rasitustekijöitä ovat työn paljous ja yksinäisyys. Hänen mukaansa yhteisopettajuudesta puhutaan paljon, mutta opettaja on luokkahuoneessa työnsä kanssa hyvin paljon yksin.

Voisi ajatella, että tiimityöskentelymallilla sekä yhteisopettajuudella on pystytty tukemaan paljon opettajien yksinäisyyden kokemusta, mutta se ei ole poistanut yksinäisyyden kokemusta kokonaisuudessaan. Opettaja vastaa monesti yksin, huoltajien kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja on yksin vastuussa monista hoidettavista asioista. Yksinäisyys ei opettajan työssä tarkoita siis pelkkää vetäytymistä sosiaalisista tilanteista, vaan se on ennemminkin kokemus yksin tekemisestä ja yksinäisestä vastuusta.

“Turhakkeet taklataan yhdessä. Huolien jakaminen auttaa.”

Työelämän tutkimuskeskuksen johtaja Anne Mäkikangas

Työelämän tutkimuskeskuksen johtaja Anne Mäkikangas tuo esille uuden ja merkittävän tutkimustuloksen, jonka mukaan kollegoiden tuki on tärkeää. Kollegoiden kanssa on tärkeää jakaa työn henkistä kuormaa ja kohtuuttomilta tuntuvia vaatimuksia. Ideoiden jakaminen sekä palautteen saaminen ovat merkittäviä tekijöitä työhyvinvointia ajatellen.

Lopuksi

Koulumaailma on mennyt opettajan työnteon näkökulmasta eteen päin ja opettajien työssä kokemaan yksinäisyyteen on vastattu tiimiajattelun ja yhteisopettajuuden kautta. Opettajan työ on kuitenkin edelleen osittain yksinäistä työtä. Tämä on hyvä tiedostaa ja muistaa, että kaikki kollegat ovat samassa tilanteessa. Tästä syystä on tärkeää jakaa kokemuksia ja pohtia yhdessä ratkaisuja.

Muistetaan siis kääntyä kollegoiden puoleen ja keskustellaan yhdessä huolet pienemmiksi. Tärkeää on myös positiivinen suhtautuminen kollegoihin. Pieni hymy työkaverin kohtaamisessa voi pelastaa jonkun päivän. Aidot kohtaamiset päivän aikana, pieni hetki kuunnellen työkaveria ja huolen havaitseminen tukevat työyhteisön yhteistä hyvinvointia. Hyvä lisää hyvää ja muistetaan, että kenenkään ei pitäisi jäädä huolineen yksin. Tuetaan yhdessä toinen toisiamme.

Kirjoittaja Hanna Rantanen, luokanopettaja, neuropsykiatrinen valmentaja, montessoriohjaaja, yrittäjä yrityksessä kurssihelina.fi